Selman Sitä sun tätä askaretta -blogissa oli tarjolla "Mummin korituoli" -haaste.

Haaste kuuluu näin; Minkä esineen olet tuonut lapsuudenkodistasi omaan kotiisi?

Seuraavat tavarat ovat itselleni tärkeimmät:

Arabian mausteikko. Olin kerran lasten kanssa talvilomalla äidin luona, kun hän yht'äkkiä sanoo, että on pakannut  Arabian mausteikkosarjan, ja haluaa antaa sen minulle. Mieleen tuli ensimmäisenä, miksi hän sen minulle antaa? Kysyinkin sitä häneltä. Vastauksena oli, että sinulla se pysyy tallessa. Toisaalta meitä sisaruksia on enempi kuin minä yksin.  Otin  maustesarjapakkauksen mukaani ja sijoitin sen avaamattomana komeron hyllylle.  Siellä se oli pakattuna niin kauan, kun äitiä ei enään ollut.
- Olin muuttanut uudelle paikkakunnalle ja heti tilaisuuden tullen otin mausteikon esille ja sijoitin sen maustehyllyyn, ja siellä se on ollut koristeena ja kaunis koriste onkin.

Eino Leino; Päivän Kehrä. Tämä kirja tuli haltuuni pesänjaon yhteydessä. Kukaan ei ollut siitä kiinnostunut. Olisiko roskis ollut kirjan viimeinen määränpää?, todennäköisesti. Olen otettu vanhoihin kirjoihin.  Vanhoissa kirjoissa on oma erityinen tunnelmansa.
- Selaillessani kirjaa tipahti ruusun terälehti syliini. Jatkoin selailua ja löysin kirjanmerkiksi pantuja kuvia ja lisää ruusun terälehtiä. Oli kuin olisi katsonut menneisyyteen - näistä runoista äiti oli pitänyt.

Jos teillä on joitain esineitä/muistoja, jotka olette saaneet aikanaan lapsuudenkodista ja haluatte niistä kertoa, niin ottakaapa haaste mukaanne. Ilmoittele kommenteihin, niin käyn sitten katsomassa !